Anna.fi

Anna on lehti aktiivisille naisille. Anna-lehden lukijat rakastavat ruokaa ja nauttivat terveellisestä elämästä perheidensä kanssa. He ovat kiinnostuneita muodista ja etsivät jatkuvasti inspiraatiota pukeutumiseen.

Halusimme tarjota lukijalle työkalun, josta hän voi saada inspiraatiota uusista trendeistä ja samalla kokeilla niitä itse! Anna.fi on moderni sivusto, jossa keskitymme inspiraatioon. ”Fashionboothin” avulla voit virtuaalisesti kokeilla vaatteita ja nähdä, miltä ne näyttäisivät päälläsi.

Vuonna 2012 teimme mielestäni jotain sellaista, minkä kanssa kilpailevilla sivustoilla on vaikeuksia ottaa kiinni. Jälleen kerran, vähemmän navigointia ja enemmän inspiraatiota osoittautui voittavaksi konseptiksi!

Anna.fi on yksi Suomen 20 suosituimman verkkosivuston joukossa.

Tekemäni visuaalinen ilme ei ollut sivustolla pitkään. Heidän oma AD pisti sivuston ilmeen uusiksi heti palattuaan äitiyslomaltansa. Ilme ei ollut kuuleman mukaan riittävän ”naisellinen”. Olen eri mieltä! Minun mielestä sivustolla esiintyvät naiset tulee olla pääosassa ja sivuston ilmeen on annettava heille tilaa. Näin he nousevat sille jalustalle, mikä on koko lehden idea – Viihdyttää, ottaa kantaa ja tarjoaa eväitä voimaantumiseen. Mielestäni hyvä käyttäjäkokemus syntyy sisältöjen kautta ja kaikki muu vain tukee tätä elämystä.

Olen tietenkin jäävi sanomaan, mutta mielestäni Anna.fi ei ole minun versiota ennen tai jälkeen näyttänyt paremmalta. Olin sivuston ilmeestä ylpeä, mutta internetin luonteeseen kuuluu väliaikaisuus.